ike

Ilona Korhonen Enseble: Tarkka pää, tania mieli

15,00 

10 varastossa

Tuotekuvaus

Muusikko (MuM) Ilona Korhosen seitsemälletoista naisäänelle säveltämä ”Tarkka pää, tania mieli” kansanlaulukuoroteos perustuu kautta aikain kuuluisimman inkeriläisen runolaulajan Larin Parasken teksteihin. Teos käsittelee ihmisen erilaisia velvoitteita, tarpeita ja määritteitä sosiaalisissa yhteisöissä. ”Tarkka pää, tania mieli” on osa Ilona Korhosen taiteellista tohtorintutkintoa Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla.

Teoksen esittää 17-henkinen Ilona Korhonen Ensemble. Esiintyjät ovat Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston maistereita ja pitkälle ehtineitä opiskelijoita, lisäksi mukana on muutamia opiskelijoita Kokkolan ja Joensuun ammattikorkeakoulujen kansanmusiikkilinjoilta. Siksi tämä on erityistä, että Suomessa ei ole tämänkaltaista ammattikansanlaulajien kuoroa kuunaan nähty!

Ilona Korhonen Ensemble on:

Riikka Ahokas, Hanni Autere, Helmi Camus, Anna Fält, Heidi Haapoja, Lotta Hagfors, Maija Kauhanen, Anna E. Karvonen, Amanda Kauranne, Ilona Korhonen, Emmi Kuittinen, Pia Rask, Juulia Salonen, Ulla Silvennoinen, Anni Tolvanen, Nora Vaura ja Emilia Kallonen.

Tarkka pää, tania mieli

1. Intro

2. Laulasihan

3. Kanteleen synty

4. Lauloin ennen

5. Kuka luuli

6. En itke

7. Mänin merel

8. Passipo

Äänitys, miksaus, masterointi: Taito Hoffrén
Graafinen suunnittelu: Tero Vesterinen
Valokuvat: Antti-Jussi Savolainen (kuoro), Ilona Korhonen (laulajat), Sami Repo (Ilona)
Käännökset: Girilal Baars & Pekko Käppi

c & p KANTELEEN ÄÄNIÄ 2009
ISRC FI7KA0900008—15
EAN: 64 3002409 0123

Lisätiedot

Paino 0.05 kg
Osasto:

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen tuotearvio “Ilona Korhonen Enseble: Tarkka pää, tania mieli”